1. Opettaja ei ymmärrä mitä herääminen on ja miten se tapahtuu vaikka hän voi itse olla herännyt.
2. (edellisestä johtuen) Hänellä ei ole selvää ymmärrystä ja riittävää taidokkuutta välittää ohjeita tarkkojen sanallisten kuvausten kautta, sekä
3. Heräämiseen tähtäävät tekniikat voivat olla kokonaan epäaiheellisia tai vain väljästi aiheellisia.
4. Ei ole tarpeeksi yksilöllistä ohjausta/kommunikaatiota opettajan ja oppilaan välillä.
Kunnioittavasti ja ystävyydellä, laitan tähän pari vastaan tullutta sitaattia koskien em. kohtia.
Koskien kohtia 1. ja 2. tunnettu chan-mestari Sheng Yen sanoo tällä videolla:
https://www.youtube.com/watch?v=JQSJ5WFtKLM&index=14&list=WL”So they (the students) hoped I can give them a way to sudden enlightenment. It seems to them that, given the way to sudden enlightenment they would get enlightened immediately. I told them, ”I'm sorry. If there is such a way, I would have used it first. But up until now I have not invented it.” Up until now no Chan Buddhism literature has shown who had used it. It's like making a pill from a thing called sudden enlightenment and then once you swallow it, you'd be enlightened immediately. Or like getting a morphine injection. You want enlightenment? No problem. I have this thing that you inject and you become enlightened at once. Or how about something like an acupuncture needle? One needle at the acupuncture point and enlightenment at once. All these are sudden enlightenment, aren't they? I say, what a pity, no one has yet made the discovery... Some attain enlightenment gradually while others attain enlightenment at once.”Suomeksi, oma käännökseni: "Joten he (oppilaat) toivovat, että voisin antaa heille tavan saavuttaa äkillisen valaistumisen. Näyttää siltä, että saadessaan (/oppiessaan) tavan saavuttaa äkillinen valaistuminen, he valaistuisivat välittömästi. Sanoin heille, "Olen pahoillani. Jos sellainen tapa on olemassa niin olisin käyttänyt sitä jo. Mutta tähän mennessä en ole keksinyt sitä (sellaista tapaa)." Tähän mennessä chan buddhalainen kirjallisuus ei ole kertonut kenestäkään joka olisi toiminut näin (/käyttänyt tällaista tapaa). Se on kuin tekisimme pillerin tästä äkillisen valaistumisen aineesta ja sitten kun nielaiset sen niin valaistuisit heti. Tai se on kuin saisimme morfiiniruiskeen. Haluatko valaistumista? Ei ongelmaa. Minulla on tässä ainetta jonka voit injektoida ja valaistut välittömästi. Tai entäpä jotain akupunktioneulan kaltaista? Yksi neula akupunktiopisteeseen ja valaistuminen saman tien. Tässä on kyse äkillisestä valaistumisesta, eikö vain? Sanon, että on sääli, että kukaan ei ole tehnyt tällaista löytöä... Jotkut saavuttavat valaistumisen vähitellen, kun toiset saavuttavat sen kerralla."
Koskien 3. kohtaa tässä tunnetun amerikkalaisen Shinzen Youngin näkemys siitä, että "strong determination sitting", voimakkaaseen päättäväisyyteen perustuva istuminen, kivun sietämisineen, on nopein tie valaistumiseen. Löytyy videolla täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=gYSSf71Vo7wPuhun nyt pragmaattiseen sävyyn. Esitän kriitiikkiä mutta rakentavassa hengessä. Tarkoitukseni ei ole kritisoida em. henkilöitä vaan keskustella asiasta ja niihin liittyvästä ymmärryksestä. Heräämisen, äkillisen valaistumisen, aihe on kuitenkin buddhalaisuudelle tärkeä koska siitähän tämä kaikki sai alkunsa Sakyamuniin liittyvän legendan mukaan.
On siis nähdäkseni niin, että heränneiden ja siitä edelleen mielen puhdistumisessa merkittävästikin kypsyneiden opettajien keskuudessa se vaihtelee paljon miten äkilliseen valaistumiseen l. heräämiseen johtava mekanismi tunnetaan.
Olen itsekin saanut osakseni tyypillisiä neuvoja, kuten "jatkat vaan harjoittamista" (tämä koski nimenomaan zen-tyyppistä luja-asenteista istumista ja
hengitysten laskemista), tai "Hah, haluat valaistua nopeasti vai? No harjoita 20 vuotta", tai "Se tapahtuu kun tapahtuu" tai muita tällaisia tyypillisiä vastauksia.
Kävin yhdessä vaiheessa ajatustenvaihtoa Mingyur Rinpoche valtuuttaman shamatha-vipashyana-opettajan, Loch Kellyn, kanssa tästä. Hän oli reilun 20 vuoden aikana nähnyt heräämisen 175 oppilaansa kohdalla. Se antaa 7-8-9 äkillisen heräämisen keskiarvon vuositasolla.
Shinzen Young sanoi vuonna 2010 Buddhist Geeksin haastattelussaan:
BG: ”How common is that dramatic, sudden experience of enlightenment as compared to the more gradual and even integration?”
Shinzen Young: ”The sudden epiphany that’s described in many books about enlightenment, that has definitely happened to some of my students. And when it happens, it’s similar to what is described in those books*. How frequently does it happen? I don’t know. I don’t keep statistics, but maybe a couple times a year.”
Suomeksi: BG: "Kuinka yleinen on tuo dramaattinen, äkillinen heräämiskokemus verratessa asteittain ja tasaisessa tahdissa tapahtuvaan integraatioon?"
Shinzen Young: "Äkillinen havahtuminen jota kuvaillaan monissa valaistumista käsittelevissä kirjoissa, niin on varmuudella tapahtunut joidenkin oppilaitteni kohdalla. Ja kun se tapahtuu, se on samankaltaista kuin mitä noissa kirjoissa* kuvaillaan. Kuinka usein tätä tapahtuu. En tiedä. En pidä tilastoja mutta ehkä pari kertaa vuodessa".
*books/kirjoissa: Visuddimagga ja Philip Kapleaun The Three Pillars of Zen mainitaan haastattelussa.Buddhalaisuus on monivivahteinen kenttä mutta heräämisen saavuttaminen on kuitenkin lukuisille buddhalaisille kouluille yhtenäin tavoite, siis nimenomaan välietappi tai polun aloituskohta. Kuten olen edellä sanonut niin sekä omasta mielestäni (sanon tämän harjoittajan näkökulmasta) että monien asiasta puhuneiden buddhalaisten opettajien mielestä tämä on vain aloituskohta. Toisaalta sanoisin niin, että ilman tätä havahtumista on mahdotonta ymmärtää mistä tyhjyys-filosofiassa on kyse. Jos asiaa katsotaan dzogchen-doktriinin näkökulmasta niin mitään heräämistä ei tietenkään ole. Mutta ilman havahtumista ja olematta/elämättä omakohtaisesti vuorenhuipulla vuorenhuippunäkymästä (dzogchen näkemys/view) puhuminen on pelkkää kuvitelmaa. Käsittääkseni juuri vastaavasta havatumattomuuden ongelmasta johtuen Lama Ngogdun Chudor lähetti nuoren Milarepan Marpan luo koska kaveri vain ei ollut valmis.
Se kuinka moni harjoittaja ja miten usein/miten pitkällä tai lyhyellä valmistautumisella pääsee heräämiseen, on hyvä kysymys. Toki meditaation harjoittaminen on aina hyödyllistä koska se vaikuttaa mielen selkeytymiseen mutta sanoisin kuitenkin niin, että olisi kaikken paras mitä aikaisemmin herääminen saadaan aikaiseksi.
Testasin omakohtaisesti neljän vuoden ajan, 8 tuntia joka päivä ilman välipäiviä tuota Shinzen Youngin suosittelemaan "strong determination sittingiä", samalla kuin sain em. harjoitusneuvoja tunnetulta japanilaiselta zen-mestarilta. Keskittyminen parani ja vietin monta kuukautta putkeen kaiket yöt kirkasunessa mutta peruuttamatonta näkökulman muutosta ei tapahtunut. Ja sanottakoon, että harjoitin nimenomaan kenshoon/heräämiseen tähtäävässä rinzai zen-koulussa. Jotain hyötyä ja muutosta siis mutta ei mitään pysyvää. Omori Sogen Roshi-niminen 1900-luvun kuuluisimpiin japanilaisiin zen-mestareihin lukeutuva opettaja, joka oli zen-kalligrafia mestarini opettaja, kertoi kenhson tapahtuneen hänelle reilun 8 vuoden harjoittamisen jälkeen,
sillä hetkellä kun keskittymispohjainen harjoittelu lakkasi. Kahdeksan vuoden harjoittelu hänen kohdallaan tarkoitti tuntikausia zazenia päivässä ja useita viikonpituisia retriittejä vuosittain. Kova urakka siis. Se on tietenkin viehätyskysymys mikä perinne kutakin ihmistä viehättää mutta nähdäkseni tämä menetelmä ei haastavuudestaan johtuen sovellu kummoisesti laajemmalle ihmiskunnalle.
Yksi yleinen käsitys on se, että herätäkseen täytyy tehdä
valtavia ponnistuksia. Shodo Harada Roshin (OneDropZen.org), jonka oppilas olin, heräämistarina kertoo samaa mutta varsinainen heräämistapahtuma koitti kun hänen otteensa hellitti keskustelussa jodo-harjoittajan kanssa.
Nähdäkseni henkinen polku on jo valmiiksi vaikea johtuen alitajuisen mielemme esiintuomista tunteista että sitä kannattaisi alkaa vaikeuttamaan kovalla harjoittelulla tai valtavilla ponnisteluilla. On olemassa suorempikin tie.
Vipashyanaa, analyyttistä meditaatiota, opetetaan laajalti. Samalla buddhalaisuudessa puhutaan paljon selffistä, itsestä, minuudesta ja siitä, että se on harhaa. Eri opetuksissa tähän pureudutaan eri tavoin, pragmaattisessa dharmassa kiivaasti :) Ensimmäisessä postissa postaamani Daniel Brownin opetus on melko suoraviivainen. Omasta kokemuksestani sanon, että minä-ajatuksen, minän johon ajatukset ja tunteet kiinnittyvät, (se kaveri, joka istuu silmien takana ja katsoo silmistä ulos), tiedostaminen on avain siihen miten herääminen saadaan aikaan. Sitä pitää vaan tarkkaavaisesti tiedostaa, katsoa, kunnes pops* se tipahtaa lopullisesti pois. Välillä minun on vaikea ymmärtää miten näiden kahden asian, minän ytimeen (minä-harha) kohdistuvan analyyttisen meditaation, yhteentuominen voi olla niin vaikeaa tajuta. Tästä ongelmastahan Sheng Yenkin puhui.
Kuhan lämpimikseni puhun.
