Kirjoittaja Aihe: Kun kaipaisi vain hiljaisuutta  (Luettu 2811 kertaa)

Maa

  • Viestejä: 5
Kun kaipaisi vain hiljaisuutta
« : Tammikuu 22, 2013, 08:31:48 ip »
Hei ihmiset! Olen harjoittanut vähän turhan kauan "yksin", ja olisin kiitollinen vastauksesta.

Olen meditoinut hengitykseen keskittyen sekä mielen liikkeitä tietoisesti seuraten, tehnyt myötätuntoharjoituksia ja harjoittanut tietoista läsnäoloa sen verran, että jotain muutosta on alkanut tapahtumaan. Olen oppinut lepäämään hiljaisuudessa ja siinä missä alkuun mielestä ja kehosta nousi meditaation yhteydessä kaikkea ahdistavaa ja pelottavaa, koen tällä hetkellä rauhaa. Käsitykseni rakkaudesta on muuttunut totaalisesti ja pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtämään vähän paremmin myös buddhalaisten opettajien tekstejä.

Minua hämmentää tämä vaivihkaa kasvanut tarve yksinoloon ja hiljaisuuteen. Olen koko ikäni ollut sosiaalinen, mutta yhä enenevissä määrin elämäni ihmisten lähelle pyrkiminen, haluaminen, kielteisyys, tulevaisuudessa eläminen on alkanut saamaan minut levottomaksi ja ärtyneeksi. En kai osaa vielä olla samaistumatta, kuitenkin ymmärrän ja koen myötätuntoa sen verran että toisten kärsimys tuntuu ihan tuskana omassa kehossa. Ja mitä enemmän ympärillä on muita virikkeitä, (pääkaupungissamme erityisesti niitä on paljon) sitä hajaantuneemmaksi koen oloni. Elämäntilanteeni ei ole sellainen, että minun olisi mahdollista vetäytyä pitkäksi aikaa yksin hiljaisuuteen, vaan ihan arkinen elämäkin olisi elettävänä. Mitä voin tehdä?

Lauri

  • Viestejä: 23
Vs: Kun kaipaisi vain hiljaisuutta
« Vastaus #1 : Tammikuu 22, 2013, 10:35:42 ip »
Hei,

Kasvanut tarve yksinoloon ja hiljaisuuteen on luonnollista. Tämä seuraa siitä kun oma mieli alkaa rauhoittumaan ja asettumaan aloilleen. Usein sosiaalisissa tilanteissa ja maailmassa toimiessa riittää niin paljon virikkeitä, että tämä voi tuntua luontaantyöntävältä ja vieraalta. Tähän on kaksi aspektia. Ensiksi, on hyvä että mieli alkaa näkemään todellisuuden neuroottisen ja hajanaisen luonteen. Tämä on vipassana-meditaation pyrkimys, nähdä pysymättömyys (anicca), epätyydyttävyys/kärsimys (dukkha) ja sen kontrolloimattomuus (anatta). Toinen puoli on se, että alkaa takertumaan kasvaneeseen mielentyyneyteensä eikä halua menettää sitä, ja tästä johtuen kokee monet tilanteet epätoivotuiksi. On tärkeää nähdä tämän ilmiön sisältämä takertuminen ja haluaminen. Näiden kahden asian kanssa joutuu tasapainoilemaan paljon. Toisaalta on hyvä pyrkiä tekemään elämästään yhä enemmän harjoitusta tukevaa, mutta pitää samalla muistaa ettei yritä paeta todellisuuden luonnetta. Tottakai pitkällä aikavälillä on hyvä yrittää löytää mahdollisuus tehdä hilajaista retriittiä, ja nähdä miten sellainen harjoitus soveltuu itselleen.

Hyvä video pohtimastasi aiheesta:
http://www.youtube.com/watch?v=bqossZvr3Uk&list=SPEAF1C6352D4F61F9&index=182

"toisten kärsimys tuntuu ihan tuskana omassa kehossa". On tärkeää nähdä, että tämä ei ole myötätuntoa (karuna) eikä sen päämäärä. Myötätunto herää halusta auttaa kärsiviä, mutta sen tarkoitus ei ole kasvattaa kärsimyksen määrää (oma kärsimys). Tämä voi olla hyvin häälyvä raja. Miten toimia myötätuntoisesti jos ei samaistu muiden kärsimyksiin ja ikäänkuin ota niitä kantaakseen? Kaikki neljä brahmaviharaa toimivat yhdessä (rakastava ystävällisyys, myötätunto, myötäilo ja mielentyyneys). Joskus tarkoitetusta myötätunto harjoituksesta syntyy itselleen mentaalista kärsimystä. Tämä johtuu siitä, että samaistumme kärsimyksen kohteeseen johtuen omasta minä harhastamme. Kärsimystä lisäävä harjoitus on taitamatonta eikä se johda hyviin tuloksiin. Suosittelisin kokeilemaan metta harjoitusta (rakastava ystävällisyys), jonka ero on siinä, että luodaan ajatuksia joilla toivotaan menestymistä ja onnea tunteville olennoille. Metta-harjoituksessa on ero myötätunnon harjoittamiseen ja se tarkoitus on toimia dosaa vastaan (dosa (pali)= mm. "viha", mutta tarkoittaa myös itse itsellesi luomaa kärsimystä.)
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 22, 2013, 10:52:57 ip kirjoittanut Lauri »

juhakala

  • Viestejä: 94
Vs: Kun kaipaisi vain hiljaisuutta
« Vastaus #2 : Tammikuu 23, 2013, 04:57:16 ip »
Maan vastaus oli jo hyvä ja kattava. Olen myös kirjallisuudessa lukenut saman asian yksin vetäytymisen tarpeesta. Tarve yksinoloon kasvaa ja se on OK.

"Ahdistava ja pelottava" kuuluu myös prosessiin, kun käsittelet meditaation kautta mielen traumoja. Niiden poistuminen merkitsee, että olet ne käsitellyt, eivätkä ne enää haittaa mieltä tai energian virtaamista - miten vaan.

On varmaan ihan oikein mitä Maa sanoo kärsimyksestä, mutta oma kokemukseni on toinen. Tunnen itse myös muiden tuskaa, se johtuu kasvaneesta herkkyydestä (häiriöt vähenee). Se on energian aistimista. Kaikilla ei ole tätä kykyä. Jos huoneessa on ihminen, jolla on surua, tunnen kyllä surun, mutta en tiedä kenen tunne se on. Harjoitustilanteissa usein selviää, kenen suru on, jos ja kun se purkautuu. Sen jälkeen tunnen valtavaa myötätuntoa ko ihmistä kohtaan. Surun aistimiselle ei voi mitään, se ei ole tietoista toimintaa.

Kun hyvän olon energia kulkee vapaasti, se myös säteilee ulospäin. Eli sosiaaliset tilenteet ovat myös sinulle antavia, koska saat takaisin positiivisia tunteita.

Liioista virikkeistä sen verran, että minua on opetettu meditoimaan silmät avoimina. Tavoite on se, että ei käänytä ulos maailmasta, seurataan koko ajan mitä ympärillä tapahtuu. Meditoinnin tavoite on että mielen tyyneys säilyy vaikka olisi minkämoinen meno ympärillä. Maa kirjoitti asiasta hyvin - takertumisesta. Kun takertuu, kokee ympäristön kielteisesti, koska se häiritsee hyvää mielen tilaa. Siksi on opittava kestämään mieli tyynenä häiriöitä.

Maa

  • Viestejä: 5
Vs: Kun kaipaisi vain hiljaisuutta
« Vastaus #3 : Helmikuu 03, 2013, 11:00:23 ap »
Hei. Kiitoksia vastauksistanne, olen palannut niihin useampaan kertaan ja nyt sain katsottua tuon videonkin. Erityisesti tuo Laurin mainitsema "takertuminen omaan mielentyyneyteen" jäi mieleen ja sen ilmiön havaitseminen on auttanut päästämään irti. juhakalan mainitseman energiaherkkyyden tunnistan, olen aina ollut herkkä aistimaan toisten tunteita ja tämä ominaisuus on lähinnä voimistunut harjoittamisen myötä. Ero kuitenkin on siinä, että mitä enemmän sitä päästää irti itsen harhasta, ts. lakkaa samaistumasta "omaksi persoonaksi" ajateltuun minuuden harhaan ja sen sisältämiin mielenmyrkkyihin, sitä vähemmän muiden tai omakaan suru, kateus yms. tuntuu tuskalta ja kärsimykseltä. Suru ja kipu enemmänkin ikään kuin vain ovat ja ne havaitsee kyllä, niillä ei vaan ole enää samanlaista pakokauhun omaista tarttumapintaa kuin ennen vaan moni asia tuntuu yhä enemmän vaan sujahtavan ohitse kuin vesi hanhen selästä.

Ei se tosin vielä ihan kevyesti mene, tätä kirjoittaessani koen että minuun sattuu eräs hankala sosiaalinen kiemura jonka keskiöön olen joutunut ja josta luultavasti en tule pääsemään irti ilman uhrauksia. Ja silti samaan aikaan kuin tämä asia kipuilee osa minusta katsoo tilannetta ikään kuin itseni ulkopuolelta... Onko tuommoinen ihan "normaalia"? Siis että mieli tuntuu ikään kuin tarkkailevan asioita useammasta kerroksesta käsin, jopa niin että näillä mielen kerroksilla on tavallaan erilainen sävy ja paino tuolla pään sisällä. Vai olenko tulossa hulluksi?

Toisaalta ihmiset ja tapahtuvat jotka ärsyttävät, tuntuvat pahalta tms. ovat toistaiseksi vääjäämättä näyttäneet minulle itsestäni kohtia, joissa sorrun vihaan, tekopyhyyteen tai itsekeskeisyyteen. Sitä toisaalta mietin minkä verran näitä ominaisuuksia kykenee puhdistamaan ollessaan niinkin suuren ärsyketulvan alaisena kuin mitä "tavallista elämää viettävä" ihminen on.

Olisi hienoa, jos olisi joku pidemmälle harjoittamisessa edennyt jonka kanssa voisi keskustella esimerkiksi harjoituksen suhteuttamisesta arkiseen elämään ja muutenkin. Löytyisiköhän sellainen tätä kautta?

juhakala

  • Viestejä: 94
Vs: Kun kaipaisi vain hiljaisuutta
« Vastaus #4 : Helmikuu 04, 2013, 11:09:59 ap »

Toisaalta ihmiset ja tapahtuvat jotka ärsyttävät, tuntuvat pahalta tms. ovat toistaiseksi vääjäämättä näyttäneet minulle itsestäni kohtia, joissa sorrun vihaan, tekopyhyyteen tai itsekeskeisyyteen. Sitä toisaalta mietin minkä verran näitä ominaisuuksia kykenee puhdistamaan ollessaan niinkin suuren ärsyketulvan alaisena kuin mitä "tavallista elämää viettävä" ihminen on.


Noista kokemuksista voisi olla kiitollinen. Ne ovat todella hyviä harjoituksia. Harjoitukset ovat osa jokapäiväistä elämää. Ensin huomaat toimineesi väärin, kun olet jo toiminut. Kun tätä tapahtuu jatkuvasti, pian et enää toimikaan väärin.

Olet jo pitkällä kun tunnistat tunteesi. Käyttäytymistapasi ovat seurausta jostain, mistä? Se Sinun pitää selvitää, ennen kuin pääset eroon käyttäytymiskaavoista ja ikävistä tunteista.

Buddhalaisuus on meditaatiota ja harjoituksia. Mutta se on myös osa aivan jokapäiväistä elämää. Muuten et havaitse vääriä reagointimallejasi. Et pääse niistä eroon, ellet havaitse niitä jokapäiväisessä elämässä.

Lauri

  • Viestejä: 23
Vs: Kun kaipaisi vain hiljaisuutta
« Vastaus #5 : Helmikuu 06, 2013, 12:08:19 ap »
Lainaus
Olisi hienoa, jos olisi joku pidemmälle harjoittamisessa edennyt jonka kanssa voisi keskustella esimerkiksi harjoituksen suhteuttamisesta arkiseen elämään ja muutenkin. Löytyisiköhän sellainen tätä kautta?

Voi olla hyvä hakeutua johonkin ryhmään. Kuvailemasi harjoitusten myötä suosittelisin ehkä Nirodha rytä, tähän tietenkin vaikuttaa missä päin suomea asut. Ryhmissä käyminen on monella tapaa hyödyllistä. Niissä tapaa paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia harjoittajia. Voi kuullostaa hassulta, mutta itse käyn ryhmissä lähinnä tunnelman ja ihmisten takia. Tarkoitan tällä sitä, että se on ensinnäkin hyvin erilainen harjoitusympäristö; hauska sekoitus meditaatiota ja sosiaalisuutta. On myös mukavaa keskustella meditaatiosta muiden ihmisten kanssa, koska tämä auttaa purkamaan/kehittämään omia näkemyksiä ja saa huomaamaan että muutkin saattavat "painia" samojen asioiden kanssa kuin itsekin. Olen huomannut, että jos harjoitan vain yksin niin alan helposti luomaan sellaista meditatiivista kuplaa. Retriitit ovat tietenkin yksi asia, mutta arkielämässä ripaus sosiaalisuutta ei aina ole pahitteeksi, se juuri auttaa osaltaan kehittämään arkielämän ja meditaation suhdetta. Elämässä/harjoituksessa on myös vaiheita; niitä tulee ja niitä menee.