Kirjoittaja Aihe: Ukun kirja Katujen zen  (Luettu 40456 kertaa)

Raitanatto

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #30 : Joulukuu 09, 2012, 02:43:49 ip »
Voi olla. Heittelin noita mielipiteitä ihan vain aikaisempien keskustelujen, joita täällä on käyty kanssasi, perusteella. Enkä nyt jaksa uskoa, että läppäsi olisivat kovinkaan paljon muuttuneet viimeisen puolen vuoden aikana.

Esimerkiksi kuoleman olet summannut viime aikoina "Miksi miettiä niin kauheita asioita, elämä on ihanaa." eikä siinä mitään. Jokaiselle omat juttunsa. Mielestäni siinä ei kuitenkaan käsitellä niitä vaikeita asioita, vaan mennään valtavirran mukana ja piilotellaan kalman kylmää totuutta aina siihen pisteeseen asti kunnes on liian myöhäistä.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 09, 2012, 02:45:22 ip kirjoittanut Raitanatto »

ReggaeBuddha

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #31 : Joulukuu 09, 2012, 02:50:07 ip »
Voi olla. Heittelin noita mielipiteitä ihan vain aikaisempien keskustelujen, joita täällä on käyty kanssasi, perusteella. Enkä nyt jaksa uskoa, että läppäsi olisivat kovinkaan paljon muuttuneet viimeisen puolen vuoden aikana.

Esimerkiksi kuoleman olet summannut viime aikoina "Miksi miettiä niin kauheita asioita, elämä on ihanaa." eikä siinä mitään. Jokaiselle omat juttunsa. Mielestäni siinä ei kuitenkaan käsitellä niitä vaikeita asioita, vaan mennään valtavirran mukana ja piilotellaan kalman kylmää totuutta aina siihen pisteeseen asti kunnes on liian myöhäistä.

Jokainen meistä tulee kuolemaan. Aivan jokainen. Joten miksi murehtia kuolemaa ja kuolemista, koska se on jokaisella edessä? Miksi ei nauttisi elämästä ja pyrkisi tekemään parhaansa itsensä ja muiden eteen? Miksi elää elämäänsä kuolemaa varten? Eikös elämän pitäisi olla elämistä varten? Mut jokainen tyylillään. Pessimismi ei ole minulla vaihtoehto. Positiivisuus on. Wake up and live, positive vibration!

Raitanatto

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #32 : Joulukuu 09, 2012, 02:57:25 ip »
Joten miksi murehtia kuolemaa ja kuolemista, koska se on jokaisella edessä? Miksi ei nauttisi elämästä ja pyrkisi tekemään parhaansa itsensä ja muiden eteen?

Sen takia, koska suurin osa heistä, ketkä ymmärtää elämän tärkeyden, tekevät tällä hetkellä kuolemaa. Ja arvostus johtuu suurimmaksi syystä siitä, että he ovat oppinneet arvostamaan väistämättömän kelailunsa ansioista kuinka arvokasta elämä on. Mutta eipä näkemyksessäsi ole sinänsä mitään uutta. Samalla tavalla kuin sinä, ajattelee varmaankin suurin osa, lakaisten maton alle kuoleman, jonka joutuu joka tapauksessa kohtaamaan jossain vaiheessa. Miksi ei siis valmistautuisi siihen nyt, kun se on vielä mahdollista. Kuolemaa tehdessä on jo liian myöhäistä.

Lainaus
Miksi elää elämäänsä kuolemaa varten? Eikös elämän pitäisi olla elämistä varten?

Syntymä ja kuolema ovat erottamattomia osia toisistaan. Jos jompi kumpi poistuu elämisestä, niin silloin ei minun mielestäni elä kuin puolittaisesti. Hieman samalla tavalla kuin sanoisi, eikö päivä ole koko vuorokausi? Ei, siihen kuuluu myös yö.

Ja mikä on edes "elämistä"? Se että elää viimeisimpien muotivillitysten ja musiikkisuuntausten mukana kuin orja? Se, että harjoittaa cosmopolitan-tradition meditaatioita, että voi lopulta hankkia itselleen silikonit, jolloin makkaran dippausta tapahtuu huomattavasti enemmän? Sehän on "elämistä". Miksi ei ryöstää pankki, jos voi tehdä sen jäämättä kiinni? Meillähän on vain tämä elämä ja otetaan kaikki irti.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 09, 2012, 03:03:40 ip kirjoittanut Raitanatto »

Saltzmann

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 350
  • bottiovimikko
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #33 : Joulukuu 09, 2012, 07:57:00 ip »
Hihhii, odotinkin jo milloin Saltzmann puuttuu tähän ketjuun. :) Poistin yksinpuheluviestini liittyen Buddhan joulukalenteriin, niitä taisi olla neljä. Ja toki koko ketjunkin voi poistaa, ei se minua haittaa.

One Love!
Kiitos, ReggaeBuddha. Hyvä, kun et pettynyt. Karsin tätä ketjua nyt vielä tätä lisää. Otan sen mainonnan pois. Buddhalaisten ryhmienkin pitää maksaa symbolinen maksu ilmoista, joten tuntuu epäreilulta, että ei-buddhalainen kirja saisi vapaasti mainostaa.

T. Saltzmann
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 09, 2012, 08:03:43 ip kirjoittanut Saltzmann »
All deities reside in the human breast.  William Blake

ReggaeBuddha

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #34 : Joulukuu 09, 2012, 08:22:58 ip »
Hihhii, odotinkin jo milloin Saltzmann puuttuu tähän ketjuun. :) Poistin yksinpuheluviestini liittyen Buddhan joulukalenteriin, niitä taisi olla neljä. Ja toki koko ketjunkin voi poistaa, ei se minua haittaa.

One Love!
Kiitos, ReggaeBuddha. Hyvä, kun et pettynyt. Karsin tätä ketjua nyt vielä tätä lisää. Otan sen mainonnan pois. Buddhalaisten ryhmienkin pitää maksaa symbolinen maksu ilmoista, joten tuntuu epäreilulta, että ei-buddhalainen kirja saisi vapaasti mainostaa.

T. Saltzmann

Tattista! Mut hahhaa, aika hassua toi moderointilinja! Eli täällä ei vissiin saa mainostaa muutenkaan mitään kirjoja tai elokuvia? Vai koskeeks se vain omia tuotoksia? Mites noi muiden mainokset blogikirjoituksistaan tai muista jutuista? Eikös sun nyt pitäis alkaa sit moderoimaan muitakin samaan linjaan vai koskeeks tää vain mua? Miten musta tuntuu, Saltzmann, että sulla on edelleenkin jotain henkilökohtaista mua kohtaan vuosien takaa. :)

Mut kuten totesin, mua ei haittaa, vaikka tää koko ketju poistuu.

One Love
U

Raitanatto

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #35 : Joulukuu 09, 2012, 08:26:04 ip »
Eikös sun nyt pitäis alkaa sit moderoimaan muitakin samaan linjaan vai koskeeks tää vain mua?

Ketä muita sun mielestä pitäisi moderoida samoista syistä kuin sinun ketjua? Täällä ei taida kukaan muu mainostaa tällä hetkellä paitsi sinä?

Santeri

  • Viestejä: 381
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #36 : Joulukuu 10, 2012, 03:57:01 ap »
Buddhan joulukalenterin neljäs luukku on nyt auki! Tällä kertaa videossa ollaan zenin ytimessä: "Mitä zen on?" Tarjoan hyvin filosofisen ja kosmisia ulottuvuuksia luotaavan metafyysisen vastauksen ikuiseen kysymykseen. http://www.youtube.com/watch?v=R-E5jfs-RVY

Tämä oli hyvä =)

ReggaeBuddha

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #37 : Joulukuu 10, 2012, 10:24:55 ap »
Buddhan joulukalenterin neljäs luukku on nyt auki! Tällä kertaa videossa ollaan zenin ytimessä: "Mitä zen on?" Tarjoan hyvin filosofisen ja kosmisia ulottuvuuksia luotaavan metafyysisen vastauksen ikuiseen kysymykseen. http://www.youtube.com/watch?v=R-E5jfs-RVY

Tämä oli hyvä =)

Thanks, dude! Jäbä ymmärsi ton pointin, mut sut tietäen ei oo yllätys. :) Video numero 8 noudattaa samaa teemaa, mut Youtuben kommentista päätellen joku ei tajunnut vitsiä "What is Zen?" :)

Tsemiä Australiaan, bro!

Raitanatto

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #38 : Joulukuu 10, 2012, 11:59:11 ap »
Mä en saanu selvää mitä iso-D sanoi tossa pätkässä.

ReggaeBuddha

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #39 : Joulukuu 10, 2012, 01:05:05 ip »
Mä en saanu selvää mitä iso-D sanoi tossa pätkässä.

"What is Zen? How the f*ck should I know? F*ck off!"

Raitanatto

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #40 : Joulukuu 10, 2012, 01:49:00 ip »
K.

Kiitti vastauksest

ReggaeBuddha

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #41 : Joulukuu 11, 2012, 10:51:32 ip »

Raitanatto

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #42 : Joulukuu 13, 2012, 01:50:39 ap »
Katoin läpi nuo Ukun videot. Jotenkin tuli sellainen olo, että joko tuossa pyritään aiheuttamaan kohua hieman samallaisella tavalla kuin Kristuksen patsailla tennistä pelaavat tai sitten Uku on jotenkin aidosti katkera buddhalaista maailmaa kohtaan ja haluaa nyt kostaa jotenkin. Tai sitten ei vain kiinnosta. Samapa tuo minulle on mitä jokainen tekee elämässään. Kyllä varmaan joku itsensä liian vakavasti ottava buddhalainen kiristelee hampaitaan. 

Aikaisempi ihan vain senkin perusteella kuin innokkaasti hän täälläkin on aikoinaan (nykyään facebookissa) lätkinyt fundisleimoja ja vedellyt rage quitteja pelkästään eriäviän mielipiteiden takia. Oli ne sitten kuinka asiallisen perusteellisesti esitetty.

Hieman aihetta sivuten. Juuri kelailin yhen ääri-ateisti kaverin kanssa, että miten jonkin tietyn pisteen jälkeen itsetietoisuuteen pyrkiminen on liian myöhäistä. Samalla tavalla kuin ei viitsi vanhalle papparaisellekkaan muistuttaa hänen vanhoista virheistään - vanhus tuskin haluaa enään kelata niitä kovinkaan paljon.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 13, 2012, 01:54:45 ap kirjoittanut Raitanatto »

ReggaeBuddha

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #43 : Joulukuu 13, 2012, 08:49:06 ap »
Katoin läpi nuo Ukun videot. Jotenkin tuli sellainen olo, että joko tuossa pyritään aiheuttamaan kohua hieman samallaisella tavalla kuin Kristuksen patsailla tennistä pelaavat tai sitten Uku on jotenkin aidosti katkera buddhalaista maailmaa kohtaan ja haluaa nyt kostaa jotenkin. Tai sitten ei vain kiinnosta. Samapa tuo minulle on mitä jokainen tekee elämässään. Kyllä varmaan joku itsensä liian vakavasti ottava buddhalainen kiristelee hampaitaan. 

Aikaisempi ihan vain senkin perusteella kuin innokkaasti hän täälläkin on aikoinaan (nykyään facebookissa) lätkinyt fundisleimoja ja vedellyt rage quitteja pelkästään eriäviän mielipiteiden takia. Oli ne sitten kuinka asiallisen perusteellisesti esitetty.

Hieman aihetta sivuten. Juuri kelailin yhen ääri-ateisti kaverin kanssa, että miten jonkin tietyn pisteen jälkeen itsetietoisuuteen pyrkiminen on liian myöhäistä. Samalla tavalla kuin ei viitsi vanhalle papparaisellekkaan muistuttaa hänen vanhoista virheistään - vanhus tuskin haluaa enään kelata niitä kovinkaan paljon.

Wow! Mä oon aidosti yllättynyt sun reaktioista ja huumorintajuttomuudesta. Mun lapset, jotka ovat mukana monissa videoissa, ymmärtävät, että kyse on hyväntahtoisesta hassuttelusta. Buddha on kaveri, joka leikkii meidän kanssa. Siks se onkin niin upea hahmo!

Ja hahhaa, ei noilla videoilla pyritä kohua aiheuttamaan! Tarkoitus on palauttaa zen takaisin ihmisille, pois pyhiltä korokkeilta ja dogmaattisilta lautasilta. Tarkoitus on viljellä asennetta, jossa Buddhakin nähtäis tavallisena, elämästä nauttivana, mietiskelevänä ja hauskaa pitävänä heppuna, joka voi istua pienen tytön teekutsuilla, laskea lumilaudalla mäkeä ja pomppia lasten kaa trampoliinilla. Buddha oivalsi jotain hyvin oleellista ja hän teki sen kuolevaisena ihmisenä iloineen ja suruineen. Siks hän on niin merkittävä hahmo.

Tarkoitus on osoittaa, että zen sopii kaikille, ja se tie ei vaadi mitään ihmeellistä. Tarkoitus on osoittaa, että jokaisen on mahdollista olla onnellinen omana itsenään. Tarkoitus on osoittaa, että harjoittaakseen mietiskelyä ja zenin polkua, ei tarvitse lopettaa elämästä nauttimista, hauskan pitämistä ja hassuttelua. Positive vibration!

Raitanatto

  • Vieras
Vs: Ukun kirja Katujen zen
« Vastaus #44 : Joulukuu 13, 2012, 09:12:47 ap »
Aa, ok. Kiitos selvennyksestä. Yleensä kun porukka lumilautailee vaikka koraanin kanssa niin he yleensä haluavat osoittaa sillä jotain. Yleensä että ääri-islamistit ovat murhanhimoista sakkia. Siksi kelailin, että onkohan tässä ollut sama tarkoitusperä. Ja tosiaankin, en tiedä kumpi on valaistuneempaa. Se että tyttäresi ottaa Buddhan teekutsuille vai se että joku pelosta vapisten kumartelee patsaalle. Tai no, kyllä se ensimmäinen vaihtoehto näyttäisi olevan elävämpää dharmaa.

Tosin korokkeet ovat sitä varten patsaille, jotka symboloivat omia hyviä ominaisuuksia, että opisimme niiden kautta huijaamaan itseämme kunnioittamaan paremmin sitä sisäistä Buddhaa. Omaa perustuvanlaatuista hyvyyttä. Ja mitä nyt katsoo vaikkapa Dalai lamaa, Dilgo Khyentse Rinpochea, Kudo Sawaki Roshia ja Suzuki Roshia, niin kyllä se on jotenkin näyttäny vaikuttavan.

Tarkoitus on osoittaa, että zen sopii kaikille, ja se tie ei vaadi mitään ihmeellistä. Tarkoitus on osoittaa, että jokaisen on mahdollista olla onnellinen omana itsenään. Tarkoitus on osoittaa, että harjoittaakseen mietiskelyä ja zenin polkua, ei tarvitse lopettaa elämästä nauttimista, hauskan pitämistä ja hassuttelua. Positive vibration!

Missä opetetaan, että zen ei sovi kaikilla ja että se tie vaatii jotain ihmeellistä? Missä opetetaan, että zenistä nauttiaakseen pitää lopettaa hassuttelun?

Mitä on "hauskan pitäminen"? Siis, sinun mukaasi. Minusta se on aika "hauska" aihe. Hollannissa rikkaat pitävät hauskaa ajelemalla kanaalien sulkemassa pienessä lätäkössä luksusjahdeillaan ympyrää aina pikkutunneille asti.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 13, 2012, 09:16:22 ap kirjoittanut Raitanatto »