Matsuo Bashon haikuja

(1/2) > >>

Samu:
Matsuo Basho (1644-1694), yksi Japanin ja ehkä maailmankin suurimmista runoilijoista kehitti haikun muodon taiteen tasolle ja sulautti sen zenin taon henkeen. "Opi säännöt kunnolla ja unohda ne sitten", hän neuvoi oppilaitaan. Hän kehoitti myös näin: Menkää männyn juurelle, jos haluatte oppia jotain männystä, tai bambun luo, jos haluatte tietää bambusta. Ja niin tehdessänne teidän on luovuttava omakohtaisesta syventymisestä itseenne... Runoutenne syntyy itsestään, kun te ja kohde olette tulleet yhdeksi. Basho arvosti luontoa, lapsia, kuuta. Hän löysi maailmankaikkeuden pienimmästäkin yksityiskohdasta, jonka hän näki lapsen viattomin silmin ja vietti vanhemman ikänsä usein yksin tehdyillä pyhiinvaellusmatkoilla ympäri Japanin. "Vanha patoko", hänen tunnetuin haikunsa, on tulkittu eräänlaiseksi koaniksi, jossa sammakko ilmoittaa todellisuuden lopullisen merkityksen.



Vanha patoko?
- hypätessä sammakon
vesi pulahti.



Lisää Bashon haikuja:


Aamukasteiset melonit
näyttävät viileiltä
mudan täplittäminä.



Katsokaa, lapset,
  raeilma!
    Kiiruhdetaan ulos!



Me tähyämme
  myös hevosia
     tänä lumisena aamuna.



Lehtensä menettäneelle oksalle
   varis istahtaa
         syksyillassa.


Näitä lukiessa mieli hiljenee. Mitä tuokiokuvia!

uku:
Kiitos Bhaishaye, Basho on myös minun henkilökohtaisia suosikkeja!

En tiedä sopiiko tähän, mutta laitan tähän muutaman runon Ikkyulta (joka oli Bashon ja Ryokanin kanssa Japanin "supertrio"), koska myös hänellä oli Bashon ja Ryokanin tavoin ihanan välitön asenne. Basho ei itse ollut buddhalainen, vaikkakin hän harjoitti, ainakin vähän aikaa, zen-mietiskelyä. Mutta buddhalaisuus ei nähdäkseni ollut samalla tavalla taustalla jylläämässä kuten rinzai zen-munkki Ikkyulla ja soto zen-munkki Ryokanilla. Mainioita veikkoja, todella inspiroivia, ja kaikilla pilke silmäkulmassa! Tosin kun kirjoittivat surullisista asioista, heidän kyyneleensä saattaa aistia, niin herkkää sanahelinää heillä. Syvällistä ja viisasta arkielämän kuvausta. Kiitos vielä kerran Bhaishaye.

Tämä elämä
syödä, ulostaa,
nukkua ja herätä.
Eikäpä sen jälkeen jää
jäljelle kuin kuolla pois.

**

Miksi kuolleita
nimitetään buddhiksi?
Koska he eivät
enää motkota meille,
eivät häiritse meitä.

(Ikkyu: Riehaantunut pilvi, Basam Books, 1998)

uku:
Tuli vielä yksi Bashosta mieleen. Kai Niemisen suomentamana (suomentanut myös loistavasti Ikkyun ja Ryokanin runoutta) löytyy teoksesta Harhojen maja seuraava lainaus Basholta itseltään:

Elän kuin erakko, nukun kuin matkamies; astioita en juuri tarvitse, eikä tyynyni vieressä kohoavasta pylväästä riipu kuin kisolainen sypressinkuorihattu ja koshilainen kaislasadetakki. --- Kun pohdin vuosien saatossa tekemiäni typeryyksiä, muistan että yhteen aikaan kadehdin vakinaisessa virassa elävien asemaa, toisen kerran olin jo raottamassa luostarin ovea astuakseni Buddhan palvelukseen, mutta sitten heittäydyin ajelehtimaan päämäärättä tuulten ja pilvien myötä, omistin koko mieleni kukkien ja lintujen maailmalle.

Samu:
Aika osuvia olivat nuo Ikkyun säkeet. Palauttavat hyvin maan pinnalle. Kiitos niistä Uku. Se on kyllä hienoa ja mielenkiintoista, miten vähillä sanoilla voi sanoa niiiiin paljon!

Petr:
Täällähän hieno ketju oli  :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu